Aloita kuminakoin tarkkailu, kun kuminan nuput ovat aukeamaisillaan

Aloita kuminakoin tarkkailu, kun kuminan nuput ovat aukeamaisillaan

24.5.2019

Kuminakoin torjunta kohdistuu toukkaan. Torjuntatarve selviää, kun kahlaa kasvustoon ja tutkii avautumattomia nuppuja. Ne täytyy murtaa, jotta toukat voi havaita.

Nuoret toukat ovat noin puolen sentin pituisia ja läpikuultavia. Toukka kasvaa nopeasti ja nuppujen avauduttua, niitä ei voi olla havaitsematta. Jos kasvustosta löytää yhden toukan, on varmaa, että sillä on lajitovereita, ja ruiskutuskynnys ylittyy.

Tarkan torjunta-ajankohdan määrittely voi olla hankalaa. Pelkän paikkakuntakohtaisen tehoisan lämpösumman kertyminen 130 asteeseen ei riitä ajankohdan valintaan. Lämpösumma täyttyy erityyppisillä lohkoilla eri aikaan ja kukinnan alkamisessa on tällöin eroja.

Ajankohdan valintaa määrittää pitkälti kukinnan alkaminen ja kasvuston värin vaihtuminen nuppuasteen vihreästä täyden kukinnan valkoiseen. Ruiskutuksen aika on kun nuput ovat avautumassa ja kasvuston väritys on muuttumassa valkoiseksi, jonkin verran avoimia kukkiakin saa olla.

Katso kuvasarja ruiskutusajankohdasta viljelyoppaamme Kuminakoi-sivulta.

Kuminakoin ruiskutukseen tavanomaisessa viljelyssä on sallittu vain Karate Zeon käyttömäärällä 50 - 75 ml/ha. Valmiste tulee ruiskuttaa pölyttäjien lentoajan ulkopuolella (klo 22 - 06). Karate Zeon -käsittelyn voi tehdä kerran kasvukauden aikana. Täyden kukinnan alkaessa Karate Zeonia ei enää voi käyttää.

Luomuhyväksyntä on Turex 50 WP-valmisteella käyttömäärällä 1 kg/ha. Kasvukauden aikana voi tehdä kolme käsittelyä seitsemän vuorokauden välein. Turexia voi käyttää kukkivaan kasvustoon myös tavanomaisessa tuotannossa.