Tuho syntyy, kun kuminan lehtiruusukkeisiin keväällä munitut kuminakoin munat kuoriutuvat ja toukat alkavat syödä kukka-aiheita. Tässä vaiheessa eletään yleensä touko-kesäkuun taitetta ja kuminan kukinta on alkamaisillaan. Toukka on tällöin puolen sentin pituinen, läpikuultava ja varsin huonosti havaittavissa. Se kasvaa nopeasti ja täysikokoista toukkaa ei voi olla huomaamatta.

Katso tästä Mediafarmin valmistama video kuminakoin torjunnasta

Pahimmillaan kuminakoin toukat tuhoavat kuminasadon täysin ja tästä syystä sen torjunta kuuluu satoa tuottavan kuminan joka vuotiseen ohjelmaan käytännössä aina. Torjunnan tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää varsinkin jos toukkia on suhteellisen vähän ja kuoriutuminen on eriaikaista.

Tarkkailu on aloitettava jo hyvissä ajoin ja kasvia on fyysisesti avattava muodostuvan kukinnon ympäriltä, löytääkseen mahdolliset toukat. Yhdellä kohtaa tehtyyn havaintoon ei tule sokeasti luottaa vaan tarkkailua on tehtävä laajasti. Itse ruiskutusta on kannattavinta viivyttää mahdollisimman lähelle kukinnan alkua, jolloin siitä saadaan irti paras mahdollinen teho.

Käytännössä tämä tarkoittaa ajankohtaa kukintonuppujen alkaessa esiintyä kasvustossa, mutta yleisilmeen pellolla ollessa vielä kukkimaton. Etelä-Suomessa tämä osuu yleensä toukokuun viimeiselle viikolle. Tällöin tehoisa lämpösumma on ylittänyt 130 astetta ja koin toukat alkavat kuoriutua. Täyden kukinnan aikana kuminakoita ei saa enää ruiskuttaa.

Pieni, vastakuoritunut toukka lymyilee vielä lehtien suojassa mutta syö täyttä vauhtia nuppuja (kuva: Luke)

Kuva: Eri-ikäisiä kuminakoin toukkia (kuva: Sirkku Puumala)

Ruiskutuksella torjutaan toukkia, ei lentäviä perhosia. Kuminakoin torjunta on haasteellinen toimenpide myös sen vuoksi, että toukat ovat usein hyvin piilossa kasvin sisällä. Tästä syystä ruiskutusvesimäärän on syytä olla kohtuu suuri (>200 l/ha). Tunkeutuvuutta voidaan lisäksi parantaa lisäämällä torjunta-aineseokseen erikoiskiinnitettä Silwet Goldia 0,1 l/ha.

Joissain tapauksissa ruiskutusajankohtaa ei toukkapaineen vuoksi voida myöskään lykätä optimaaliseen hetkeen lähelle kukinnan alkua. Tällöin pellolle täytyy mennä jo aiemmin ja mahdollisesti täydentää ruiskutustehoa vielä toisella ajokerralla myöhemmin.

Hyväksytyt valmisteet

Kuminakoin torjuntaan on tavanomaisessa viljleyssä hyväksytty   Karate Zeon- ja Hallmark Zeon - valmisteet. Rinnakkaisvalmisteen käyttö on mahdollista. Hyväksyntä on myös  Turex 50 WP -valmisteella, joka on myös luomu-hyväksytty. Tarkista käyttömäärät aina myyntipäällystekstistä. Mikäli valmisteella on ns. minor use -lupa, se ei myyntipäällyksellä näy vaan asia on tarkistettava Tukesin Kasvinsuojeluainerekisteristä internetistä.

Karate Zeon ja Hallmark Zeon kuuluvat pyretroidivalmisteiden luokkaan,jota saa käyttää kasvustolle kerran kasvukaudessa ja niiden käyttömäärä on 50 - 75 ml/ha. Valmiste tulee ruiskuttaa pölyttäjien lentoajan ulkopuolella, klo 22.00 - 06.00 välisenä aikana.

Turexin ruiskutusta kirkkaassa auringonpaisteessa tulee välttää, koska uv-säteily heikentää sen tehoa. Suositeltavaa onkin ruiskuttaa illalla tai pilvisellä säällä. Ruiskutushetkellä tulisi olla myös yli 15 astetta lämmintä, koska tätä viileämmässä säässä toukat ovat passiivisia eikä haluttuun torjuntatehoon päästä.

Parhaiten Turex tehoaa toukkien ollessa pieniä. Käyttömäärä on 1 kg/ha, vettä hyvä käyttää tavanomaista enemmän 200 - 900 l/ha ja kiinnitettä (etenkin Silvet Goldia) suositellaan lisättävän tankkiseokseen. Tarvittaessa torjunta tulee uusia viikon kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Käsittelyvälin tulee olla 7 vuorokautta ja torjuntoja voi tehdä kasvukauden aikana 3 kertaa. Ruiskutuksen voi tehdä myös kukkivaan kuminakasvustoon, koska tuote on biologinen eikä aiheuta jäämäriskiä tai ole vaaraksi pölyttäjille.

Kuva: Kuminakoin toukka on kasvanut ja on kohta valmis koteloitumaan (kuva: Lasse Matikainen) 

Ruiskutusajankohdan määritteleminen

 

Jos kuminakoin ruiskutusajan määrittäminen on hankalaa, vertaa kasvuston"valkoisuutta" eli kukinnan etenemistä seuraaviin kuviin:

 

Kuva: Älä ruiskuta vielä!

Kuva: Varhaisen kukinnan vaiheessa ruiskutus on mahdollista Karate Zeonilla

Kuva: Kumina on täyden kukinnan vaiheessa, ruiskutus on mahdollinen vain Turexilla

Kuminakoiruiskutukseen voi yhdistää juolavehnän/hukkakauran torjunnan mm. Targa Super 5 SC -valmisteella 2,5 - 3 l/ha tai 2,0 l/ha + SitoPlus kiinnite 0,2 l/ha. Samalla peltoon voi lisätä hiveniä, kuten kasville tärkeää booria ruiskutettavana hivenlannoitteena. Mikäli hiveniä on mukana tankissa, vesimäärää on tästäkin syystä hyvä lisätä tavanomaisesta.

Kuva: Pahimmillaan koin tuho on täydellinen

(Päivitetty 20.2.2020 sys)