Viljelyssopimus helpottaa sekä viljelijän että viljelyttäjän erilaisten riskien hallintaa. Sopimuskumppanuus luo varmuutta kummallekin osapuolelle. Kun sopimus solmitaan ennen seuraavaa kasvukautta, tiedetään jo, että sadolle on markkinat olemassa. Sopimusviljelyttäjä osaa kokemuksensa ja hyväksyttyjen sopimusten perusteella arvioida kysynnän ja tarjonnan muutoksia niin kotimaassa kuin maailmallakin.

Trans Farmin sopimusviljelykasvit ovat varmoja vaihtoehtoja. Sekä kuminalla että öljyhampulla on kysyntää. Ne sopivat viljavaltaisen viljelyn monipuolistajiksi. Viisailla esikasvivalinnoilla voidaan parantaa viljojen satoja useilla sadoilla kiloilla hehtaarilta. Esikasvivaikutus voi näkyä useampana peräkkäisenä vuotena.

Monivuotisen kuminan ja yksivuotisen öljyhampun poiketessa toisistaan monin tavoin, on niillä viljelykierron kannalta monta yhteistä etua. Rotevajuurisina ne ovat tehokkaita maan rakenteen parantajia ja sadonkorjuun jälkeen ne jättävät jälkeensä runsaasti eloperäistä ainesta. Hiilensidonnan kannalta kumpikin kasvi on hyvä valinta viljelykiertoon. Molemmat ovat gluteenittomia.

Nyt, kun syksykin alkaa lopulta taittua talveksi, on hyvä aika pohtia ensi vuoden viljelysuunnitelmia. Tärkeimmät edellytykset kuminan ja öljyhampun viljelysopimuksille on 5 hehtaarin minimipinta-ala, sadon kuivaus- ja varastointimahdollisuus.

Jos kuminan tai öljyhampun ottaminen viljelykiertoon sopii suunnitelmiin, kannattaa ottaa yhteyttä numeroon 019 779620 tai laittaa viestiä.

Lue lisää Trans Farmin erikoiskasveista