Saunakukan torjunta satovuoden kuminasta

Saunakukan torjunta satovuoden kuminasta

22.8.2019

Saunakukka on paikoin vallannut kuminalohkoja niin, ettei sadosta voinut edes haaveilla. Kuluneen kesän aikana saunakukka on myös vallannut kumina ohella niin heinämaita kuin viljapeltojakin. Rehevästi kasvava saunakukkayksilö tuottaa pahimmillaan kymmeniä tuhansia siemeniä, joissa itävyys säilyy jopa kymmeniä vuosia.

Jos puidun kuminakasvuston alta on paljastunut runsaasti saunakukkaa ja muita rikkoja, jotka ovat valmistumassa kukintaan vielä syksyn aikana, on erittäin suositeltavaa niittää kasvusto joko niittokoneella tai kesantomurskalla. Kumina ei tästä vaurioidu vaan alkaa kasvattaa uutta naattia. Rikkakasvien kasvu ja kukinta puolestaan häiriintyy.

Lue lisää mekaanisesta rikkakasvien torjunnasta.

Niitto aikaa myös aikalisän syksyiselle Matrigon 72 SC -valmisteelle, kun rikkojen kasvuteho heikkenee.  Valmiste tehoaa hyvin mm. kukkimattomaan saunakukkaan.  Satovuoden kuminalohkolla sen käyttöaika on noin kuukauden kuluttua puinnista. Tällöin kuminassa on oltava vähintään 6 kasvulehteä. Ruiskutushetken sään on oltava lämmin n. + 15 °C ja tämän jälkeen lämpötila saisi nousta pariinkymmeneen asteeseen. Matrigonin käyttömäärä on 110 – 140 g/ha, kiinnitteen käyttö lisää valmisteen tehoa.

Lue lisää saunakukasta ja sen torjunnasta.