Öljyhampun viljelyopas

Öljyhampun sadonkorjuu

Öljyhampun puinti onnistuu tavallisilla viljatilan koneilla, mutta puimisessa on monta huomioon otettava asiaa. Öljyhamppua puidessa tulee olla tarkkana muun muassa kasvien kietoutumisen välttämiseksi. Alta löydät tietoa öljyhampun sadonkorjuusta.

Puintiajankohta

Kun hamppu valmistuu, kasvuston väri muuttuu vihreästä ruskeaksi. Hamppu tuleentuu epätasaisesti ja puintiajankohdan määritys on usein haasteellista. Puinti kannattaa aloittaa etupainotteisesti vaikka osa kasveista olisikin vielä vihreitä.

Katso tästä, miten hampun puinti on sujunut viime vuosina.

Yksi luontainen merkki sadonkorjuun lähestymisestä on hemppojen (Linaria cannabina) eli peippoihin kuuluvien pienten varpuslintujen saapuminen hamppupellolle. Hempot liikkuvat isoissa parvissa ja syövät valmistuvia siemeniä.

Kun havaitset lintujen parveilevan pellolla, tiedät kasvuston olevan lähellä puintivalmista. Tässä vaiheessa kasvusto on tavallisesti muuttanut jo väriään ruskeaan, mutta yleissävy on silti vihertävä. Tarkasteltaessa kasveja lähemmin voi huomata siemenien alkavan selvästi tuleentua. Joukossa on aina myös vihreitä siemeniä, eikä puintiajankohtaa määritetäkään siementen täydellisen tuleentumisen perusteella.

Täydellistä tuleentumista odotellessa ehtivät kasvitaudit, muun muassa harmaahome, hyökätä siemeneen. Tämä laskee siemenen itävyyttä. Hyvästä itävyydestä on etua hampun tuotantoprosessissa.

Öljyhampun tuleentuessa pidemmälle sen varsisto myös ”korsiintuu” eli sitkeytyy. Sitkeytyminen vaikeuttaa sadonkorjuuta. Sadonkorjuun ajankohtaa ei tule siis tarpeettomasti pitkittää.

Puintikuntoisen hampun värieroja eri satovuosina

Hamppukasvusto on harvoin täysin tasavärinen vaan joukossa on yleensä enemmän tai vähemmän vihreitä kasviyksilöitä. Oheisista kuvista nähdään, että eri satovuosien välillä kasvustossa on ollut isoja värieroja. Kumpikin kuva on otettu lohkon puintipäivänä.

Kuva 1: Puitavaa hamppua vuonna 2017

Kuva 2: Puitavaa hamppua vuonna 2019

Puintikalusto ja puinti

Sadonkorjuukaluston tulee olla hyvin puhdistettu edellisen puinnin jäljiltä. Erityisen tarkasti kalusto tulee puhdistaa gluteenipitoisista viljoista.

Öljyhampun varsisto on sitkeää ja puimurin terän tulee olla hyvässä iskussa kasvustoa puitaessa. Muutoin puimurin säädöt haetaan viljojen ja öljykasvien väliltä. Varstasillan väli saa olla melko isolla ja kelan kierrokset kohtuullisen matalalla. Mikäli koneessa on useampi puintikela, tulisi kelojen nopeuden kasvaa puintitapahtuman loppua kohti, jotta kasvuston virtaus koneen sisällä olisi jouhevaa: ensimmäinen kela hitaammalla kuin seuraava ja niin edelleen. Myös jälkipuintikelojen varstasiltojen tulisi olla mahdollisimman höllässä.

Kasvuston varsistoa ei tule murskata tarpeettomasti, koska tällöin siitä syntyy helposti hamppuköyttä, joka kietoo kelojen ja pyörivien akseleiden ympärille.

Öljyhamppukasvusto pysyy yleensä hyvin pystyssä, eikä lakoonnu helposti. Kasvusto koitetaan leikata mahdollisimman korkealta ja ottaa puimuriin sisälle ainoastaan siemenet sisältävä kukinto-osa.

Yksittäisiä matalampia ja laossa olevia kasveja ei kannata yrittää pelastella, sillä näin puimurin sisälle päätyy aina enemmän korsimassaa, mikä saattaa kietoa puimurin koneiston ympärille.

Puinnissa onkin syytä hyväksyä pieniä puintitappioita puinnin sujuvuuden takia. Mitä vähemmän vartta kulkeutuu koneiston lävitse, sitä parempi.

Aggressiivisella laonnostokelan käytöllä varistaa siemenet helposti peltoon, samoin kuin muillakin öljykasveilla. Tästä syystä laonnostokela on hyvä pitää ylhäällä, synkronoida sen pyörimisnopeus ajonopeuteen ja auttaa kasvuston sisään menossa ainoastaan sen verran kuin pakollista.

Puinti onnistuu parhaiten mahdollisimman yksinkertaisella puintikalustolla; maailmalla suurin osa öljyhampusta puidaan rumpupuimureilla, joissa on ainoastaan yksi isohalkaisijainen pituussuuntainen kela, eikä lainkaan kohlimia.

Kotoiset puimurit toimivat kuitenkin puinnissa kohtuullisen hyvin. Yksikelaisilla peruskoneilla hamppua on korjattu yleensä onnistuneesti. Monikelaisissa kohlinkoneissa ja hybridipuimureissa on malli- ja merkkikohtaisia eroja, ja osalla niistä puinti sujuu toisia paremmin. Ne eivät kuitenkaan ole täysin ongelmattomia.

Puidessa kannattaa tarkkailla kalustoa tavallista intensiivisemmin. On suositeltavaa kiertää puimuri ympäri tasaisin väliajoin tarkastaen, ettei mihinkään kiedo suuremmin. Samoin kohlimille saattaa kertyä kukinnon hunajamaista ”seittiä”, tukkien ne ajallaan. Mahdolliset tukkeuman ja kietomisen alut kannattaakin poistaa niitä havaittaessa.

Tyypillisiä kietomiskohteita ovat vetoakselit, pöydän kolakuljettimen akselit, rajaisten palautusruuvi (jos näkyvissä puintikelan yläpuolella), jälkipuinti- ja olkikelat, erilaiset kohlintilan sekoittajat sekä silppurin akseli.

Puintikelat pysyvät usein vapaana varsista, mutta niidenkin tyviin voi joskus eksyä tavaraa. Kohlinakselille kietoutuu useimmiten ainoastaan kukinnoista peräisin olevaa seittiä, eikä se yleensä aiheuta suurta kitkaa tai vaaraa. Seititkin kannattaa kuitenkin poistaa sopivassa välissä.

Öljyhampun sadonkorjuun eteneminen on tavallisesti hitaampaa kuin muilla puimurikasveilla. Tähän kannattaakin varautua ennalta. Jotta kuivuriin saa kerralla sopivan kokoisia eriä, ovat erilaiset puhalluslavat ja puhallussiilot puinneilla oiva apu, sillä siemenen voi ajaa niihin puskurivarastoon. Näin useamman päivän puinnit voi kerralla ajaa lämminilmakuivaamoon, eikä sato pääse välissä pilaantumaan.

Kuivaus ja varastointi

Öljyhampun kuivaus tulisi aloittaa mahdollisimman nopeasti sadonkorjuun jälkeen. Öljyhamppusato voidaan kuivata joko lämmin- tai kylmäilmakuivurissa. Myöhäisestä korjuuajankohdasta johtuen on lämminilmakuivaus usein suositeltavampi vaihtoehto, koska ulkoilma on sadonkorjuun aikaan usein kosteaa ja viileää. Sadon kuivaus lämminilmakuivurissa tapahtuu samaan tapaan kuin muillakin öljykasveilla.

Siemenessä olevaa öljyä tulee säästää ja kuivauslämpöä pitää matalana: kuivauslämpö ei saisi nousta yli 45 asteen. Liian kuuma kuivauslämpö alentaa lähtökohtaisesti elintarvikelaadun sadon rehukäyttöön. Samalla laskee tilityshinta.

Siemenen rikkoutumista tulisi välttää, jotta siemenen sisältämä öljy ei karkaisi. Tästä syystä kiertonopeutta kannattaa kuivaamossa pitää melko hitaalla. Siemenen tavoitekosteus kuivauksen päätteeksi on 6–8,5 %.

Kosteusmittareista ei tavallisesti löydy asteikkoa öljyhampulle. Käytettäessä rypsin/rapsin asteikkoa, lisätään saatuun mittarilukemaan 2 prosenttiyksikköä (esim. mittarilukema 6 % tarkoittaa hampun olevan todellisuudessa 8 %). Näin saatu lukema on hyvin suurella tarkkuudella oikea.

Varastoi hamppu elintarvikkeelle soveltuvassa varastossa, turvattuna linnuilta ja jyrsijöiltä sekä kosteudelta. Pitkäaikaisvarastointia ei suositella, ja sato olisikin hyvä toimittaa vuoden sisällä sadonkorjuusta.

Öljypitoinen hamppu sitoo itseensä helposti vieraita hajuja. Hampun varastointi tulisi suunnitella siten, ettei samassa tilassa ole voimakkaasti tuoksuvia siemeniä, kuten kuminaa. Kun hamppua varastoidaan irtotavarana siilossa, tulee edellisen sadon olla jokin muu kuin voimakastuoksuinen laji.

Varsiston hävittäminen puinnin jälkeen

Öljyhampun varsistoa ei kannata puida puimurilla lyhyeksi, koska tämä kasvattaa puimurin tukkeutumisen riskiä. Varsisto voidaan niittää tai murskata kesantomurskaimella tai vastaavalla, mutta tällöin on seurattava koneen leikkurien ja pyörivien osien ympärille mahdollisesti kietoutuvaa varsistoa.

Erittäin hyvä menetelmä on jyrätä varret umpinaisella jyrällä, jossa on poikittaisia lattarautoja, tai esim. ”hainevä”-tyyppisellä jyrällä.

Öljyhampun puintiurakointia

Trans Farmin yhteistyökumppanit suorittavat öljyhampun puintiurakointia.

Toni Lindqvist, Hamppu Harvest Oy, p. 0503274976
  • Uusimaa, Päijät-Häme, Kanta-Häme
  • Puimuri JD S770
Seppo Piki, p. 05063702
  • Pohjois-Uusimaa, Päijät-Häme, Kanta-Häme
  • Puimuri Case Axial Flow
Olli Ali-Kärri, p. 0445140797
  • Koski ja lähialueet
  • Puimuri New Holland

Lisää puintiurakoitsijoita tarvitaan, ota meihin yhteyttä lisätietoja varten!