17/12/2021

Kuminan ja hampun tuet uudessa CAP-suunnitelmassa

Hallitus on hyväksynyt Suomen CAP-suunnitelman eilen. Esitys lähtee seuraavaksi Euroopan komission käsittelyyn. Kuminalle luonnosteltu tukitaso nousi syksyn esityksestä.

Viime syksyn luonnoksessa esitettiin ympäristökorvauksen tilakohtaisen toimenpiteen eli ns. perustuen määräksi puutarhakasveille ja kuminalle 66 €/ha ja muille kasveille 46 €/ha. Uudessa komission käsittelyyn lähtevässä suunnitelmassa kuminan ja puutarhakasvien tukitaso nousi 113 euroon/ha muiden kasvien tuen pysyessä lähes samana 45 €/ha.

Erikoiskasvipalkkio (aikaisemmin nimellä tuotantosidonnainen tulotuki) olisi esityksen mukaan tulossa hampulle mutta ei kuminalle. Tähän ei tullut muutosta. Tuen määrä on noin 100 €/ha, riippuen siitä paljonko tukeen oikeuttavia kasveja kylvetään.

Saneeraus- ja kerääjäkasvien toimenpiteeet pysyivät aiemmin esitetyssä muodossa. Niihin hyväksyttävät kasviluettelot vahvistetaan kansallisessa lainsäädännössä alkuvuodesta. Saneerauskasvien tuki on 190 €/ha, ja kuminan kylvövuosi oli aikaisemmassa luonnoksessa esitetty kuuluvaksi siihen. Hampulla voidaan hyödyntää kerääjäkasvien tukea (97 /ha) käyttämällä aluskasvia kylvön yhteydessä.

Lisätietoa MMM sivulla linkki

Ajankohtaista

Syystöitä kuminalohkoilla

20/08/2025

Ajankohtaista

Muista toimittaa kuminan satoilmoitus 2025

15/08/2025

Ajankohtaista

Mekaanisella kasvinsuojelulla loppukesän saunakukan torjuntaan

13/08/2025